tiistaina, syyskuuta 28, 2010

Kangasrouskuja

Näitä olisi riittänyt vaikka olisi saavien kanssa metsään menty ja jätetty toukkaiset pois kuormasta.

maanantaina, syyskuuta 27, 2010

sunnuntaina, syyskuuta 26, 2010

Pinkki-musta

Värikollaasit jatkavat venähtäneen kesätauon jälkeen uudessa osoitteessa ja tälle viikolle aiheena on pinkki ja musta. Päätin osallistua tähän pitkästä aikaa, mutta sitten menivät ajatukset ristiin enkä saanut aikaan kollaasia, vain kuvamuokkauksen. Niinpä en kehtaa linkittää tätä tuonne haasteeseen, mutta jätetään se tänne näkyville. Parin päivän päästä selviää, mistä tämä kuva on otettu.

Syyskuutamo

maanantaina, syyskuuta 20, 2010

Viime helmikuussa

Tämä kuva on otettu viime helmikuussa hautausmaalla. Lunta oli todellakin niin paljon, ettei hautakiviä juuri näkynyt vaikkei isän ja vaarin haudalla mikään kaikkein matalin mahdollinen kivi olekaan. Onneksi kynttilää viedessämme tiesimme kuitenkin rivin ja sen että "meidän" hautakivi on monesta lähikivestä poiketen punaista graniittia.

sunnuntaina, syyskuuta 19, 2010

Lisää kännykästä löydettyä

Tämänkin kuvan löysin kännykästäni. Se on otettu viime vuoden joulukuussa, ilmeisesti on ollut varsinainen lumipyry.

lauantaina, syyskuuta 18, 2010

Mahtava maksaruoho

Tämän upean maksaruohon (tai mikä lienee mehikasvi onkaan) bongasin viime kesänä erään tutun pihalta ja oli pakko kuvata se. Harmi ettei matkassa sattunut olemaan muuta kameraa kuin kännykän, joten laatu on vähän sen mukaista. Saa siitä nyt kai sentään selvän.

keskiviikkona, syyskuuta 15, 2010